keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Suolasuihke hiuksiin kotikonstein

Tämä ei ole mikään salaisuus: suolasuihketta voi tehdä itse. Olen kuullut usean kampaajan mainitsevan, että suihke onnistuu kotonakin.

Mielestäni suolasuihkeen tekemisessä vaikeinta on löytää pullo, johon seoksen laittaa. Se kertonee kaiken tekemisen helppoudesta.
Reseptejä on monta, mutta minä olen tehnyt suihketta tällaisella ohjeella.
2 dl vettä
2 tl merisuolaa
(1/2 tl hoitoainetta, geeliä tai hiusöljyä)
 Tai kookosöljyä!
1. Kuumenna vesi kiehuvaksi.
2. Sekoita sekaan merisuola ja seuraa, että se sulaa veteen.
3. Jos haluat, lisää sekaan hieman geeliä, joka tuo pitoa, tai hiusöljyä tai hoitoainetta, joka hoitaa hiusta.
4. Jäähdytä hyvin ja etsi sillä aikaa se pull0. Kaada jäähtynyt aine tyhjään suihkepulloon.
Suosittelen tekemään ensin pienen annoksen ja kokeilemaan, mikä määrä suolaa sopii hiuksillesi. Toisaalta: valmistusaineet ovat sen verran halpoja, joten veden ja suolan sekoituksen voi heittää poiskin, jos tulikin tehtyä liian laimeaa tai vahvaa suihketta.
Sitten vain suihke käyttöön. Suolasuihkeella syntyy rento surffitukka ja se tuo liukkaaseen hiukseen kaivattua rakennetta. Sen avulla minä saan piikkisuorissa hiuksissani pysymään kiharat ainakin hetken aikaa.
Lähde: blogit.kauneusjaterveys.fi
Olen itse kokeillut kun en kerennyt oikeas suolasuihketta hakemaan ja toimi yhtä hyvin kuin kaupunkin, tai ainakin lopputulos oli karhea ja pörheä

Sydämen muotoiset kasvot




Sydämen muotoisille kasvoille suositellaan lyhyitä hiusmalleja ja kerrostuksia. Polkkatukka tai niskasta lyhyt malli ei ole paras mahdollinen valinta. Unohda myös paksu otsatukka.

Neliön muotoiset kasvot

neliö

Vältä: Tasaista polkkaa, joka päättyy leuan kohdalle
Kokeile: Rikotut ja pehmeät kampaukset, kiharat ja laineet, epäsymmetriset leikkaukset lyhyissä malleissa

Timantin muotoiset kasvot

timantti

Vältä: Lyhyttä mallia, jossa painopiste on ylhäällä.
Kokeile: Pituutta, kerroksia ja pehmeyttä, sekä otsatukan sivujakausta

Kolmion muotoiset kasvot

kulmias

Vältä: Alhaalta painavia tai pyöreitä hiuksia, polkkatukkaa, 
Kokeile: Pehmeitä, rikottuja malleja, ylhäältä kerrostettuja hiuksia

Suorakulmiot kasvot

suorakulmio

Vältä: Liian pitkiä ja suoria hiuksia
Kokeile: Otsatukkaa, sivujakausta, takaa lyhyempää mallia, sivulta kerrostettuja hiuksia

Pyöreät kasvot

pyöreä

Vältä: Lyhyitä kiharoita, kypärämäisiä hiusmalleja
Kokeile: Pehmeää hiusmallia, joka ylettyy juuri leukaan

Ovaalit kasvot

ovaali

Vältä: Lyhyesti kerrostettuja hiuksia
Kokeile: Klassinen polkka tai loivat, sivulta kohotetut kiharat, sileät

tiistai 13. helmikuuta 2018

Kasvojen muodot



Kuvatulos haulle face shapes for hairstyles


Alkuun on hyvä selvittää minkä muotoiset kasvosi ovat: sydämen muotoiset, neliön muotoiset, pyöreät, timantin malliset, pitkät vai ovaalit. Alla tunnusmerkit eri kasvon malleille:
1. Sydämen muotoiset kasvot ovat leveämmät otsan kohdalta kuin leukalinjan kohdalta. Voi olla, että sinulla on terävä leuka, kuten Reese Witherspoonilla.
2. Neliön muotoiset kasvot ovat usein otsan, poskipäiden ja leukalinjan kohdalta yhtä leveät. Kasvojen piirteet ovat usein myös terävät. Neliön muotoiset kasvot omaavat ovat onnekkaita, koska kyseiset naiset ikääntyvät tyylikkäimmin. Myös historian kauneimmista naisista suurin osa omasi tai omaa neliön muotoiset kasvot.
3. Pyöreät kasvot muistuttavat mittasuhteiltaan usein neliön muotoisia kasvoja, mutta leuka on usein pyöreämpi ja kasvonpiirteet muutoinkin pehmeämmät.
4. Timantin muotoiset kasvot ovat leveimmät poskipäiden kohdalta. Leukalinja ja otsa ovat puolestaan keskenään yhtä leveät, mutta silti kapeammat kuin poskipäiden leveys.
5. Pitkät kasvot ovat pidemmät kuin kasvojen levein kohta on leveydeltään.
6. Ovaalit kasvot ovat pituudeltaan 1 ½ kertaa kasvojen leveyden verran. Ovaalit kaavot omaavat naiset ovat myös onnekkaita, sillä niille sopivat monipuolisesti useat kampaukset.
1. Sydämen muotoiset kasvot: Terävä leuka vetää helposti katseen puoleensa, joten suosi perinteistä tai sivulle laskeutuvaa otsatukkaa, joka tuo huomion silmiin. Lyhyet hiusmallit sopivat sydän-kasvoisille erityisen hyvin, mutta jos haluat pitää hiukset pitkinä suosi kerroksia, jotka korostavat poskipäitä.
Vältä: Lyhyttä polkkamallia ja graafisia muotoja.

2. Neliön muotoiset kasvot: Hiusmalli, joka pehmentää vahvaa leukaasi on hyvä valinta. Rikotut latvat ja kiharat ovat erinomaisia valintoja. Hyvä valinta on myös pitkät, suorat hiukset, jotka on kerrostettu edestä leukalinjan kohdalta alaspäin.
Vältä: Yhden pituuden polkkakampauksia, etenkin sellaisia jotka päättyvät leuan kohdalle. Kyseiset mallit vain korostavat neliön muotoja kasvoissa
3. Pyöreät kasvot: Haluat saada kasvosi näyttämään pidemmiltä, joten suosi malleja, jotka päättyvät heti leuan alapuolelle. Pehmeät kerrokset ovat hyviä, koska ne saavat kasvosi näyttämään kapeammilta ja vievät volyymia pois sivuilta.
Vältä: Kypärämaisia malleja, lyhyet kiharat ovat myös huono valinta.

4. Timantin muotoiset kasvot: Samat mallit sopivat timantin muotoisille kasvoille kuin neliön muotoisillekin. Suosi siis pituutta, kerroksia ja pehmeyttä.
Vältä: Yhden pituuden polkkakampauksia, etenkin sellaisia jotka päättyvät leuan kohdalle.

5. Pitkät kasvot: Otsatukka on erinomainen valinta, sillä se tasoittaa korkeaa otsaa. Leukalinjaan päättyvät polkat toimivat myös, koska ne lisäävät leveyttä kasvoihin. Jätä kuitenkin niskasta polkan pituus aavistuksen etuosia lyhyemmäksi.
Vältä: Liian pitkiä hiuksia, jotka pidentävät kasvoja entisestään. Myös superlyhyet hiukset tuovat kasvojen pituuden esiin.
6. Ovaalit kasvot: Klassinen polkka otsatukalla toimii ovaaleille kasvoille. Myös pitkät, loivat kiharat korostavat ovaalien kasvojen parhaita puolia.
Vältä: Lyhyitä kerroksia, jotka lisäävät pituutta. Jos hiuksesi ovat kiharat tai paksut vältä tasaisia malleja.

Lähde voice.fi

maanantai 12. helmikuuta 2018

Eri hiusten pituudet leikkauksissa

Lyhyet hiukset
  Kuvatulos haulle short haircutsKuvatulos haulle short haircutsKuvatulos haulle short haircutsKuvatulos haulle short haircuts

Keskipitkä

  Kuvatulokset haulle medium lenght haircutsKuvatulos haulle medium lenght haircutsKuvatulokset haulle medium hair cutsKuvatulokset haulle medium hair cuts

Pitkät hiukset





Kuvatulos haulle long hair cutsKuvatulokset haulle long hair cutsKuvatulokset haulle long hair cuts



Hius käsitteet ja leikkaukset






Blunt cut
Kuvatulos haulle blunt cut
-pitkä polkka, eri mittaisia, tasamittainen, ehjä rakenne, tosi muodikas tällä hetkellä.

Kuvatulokset haulle bowl cut



Bowl cut
-ns. potta leikkaus, voi olla kokonaan, under cutilla tai vaan etuosassa hiuksia
Kuvatulokset haulle bowl hair cut



Kuvatulokset haulle undercut hair
Undercut
-hiusten alaosa, niska tai sivu ajettu lyhyeksi


Kuvatulokset haulle pixie cut


Pixie cut
-tosi lyhyt naisten hiusmalli
Kuvatulokset haulle lob hair cut


Lob
- pidempi polkka,keskipitkä, tasamittainen










Kuva glamour.com
Kuvatulokset haulle undercut hairKuvatulokset haulle undercut styles



Kuvatulokset haulle undercut hairKuvatulokset haulle buzz hair cut


Kuvatulokset haulle undercut styles


Kuvatulokset haulle bowl cutKuvatulokset haulle buzz hair cut

Buzz cut
- ihan lyhyeksi leikattu, niska ja sivut feidattu ettei rajoja, alhaalta ns kalju




Kuva hairstylepoint.com